tiistai, 5. lokakuu 2010

Henkilötunnus ja kotikunnan rekisteröinti

Tänään posti toi tullessaan henkilötunnuksen ja tiedon kotikunnan rekisteröinnistä. Seuraavaksi suuntaamme kelaan hakemaan kuulumista Suomen sosiaaliturvan piiriin....

lauantai, 2. lokakuu 2010

Maistraattiin rekisteröityminen 2

Näin on kirjoittanut väestörekisterikeskuksen kehityspäällikkö juha lempinen 6.11.2008.

Ulkomaalaisen kotikunta


• Asia on selvä, jos ulkomaalaisella on
jatkuvaan tai pysyvään oleskeluun
oikeuttava oleskelulupa tai
hän on sellaisen henkilön perheenjäsen,
jolla on Suomessa kotikuntalaissa
tarkoitettu kotikunta

• EU –maan kansalainen, jos hän on 
rekisteröinyt oleskeluoikeuden
 Aina on myös ilmoitettava maistraatille
tarkoitus asua vakinaisesti Suomessa

 

Eli oleskelulupaa ei vaadita tässä tapauksessa kun on kyseessä suomessa asuvan aviopuoliso.

Silti en ole saanut vastausta maistraatista....

lauantai, 25. syyskuu 2010

Maistraattiin rekisteröityminen

Maistraatti ei halunnut vastaanottaa rekisteröinti ilmoituslomaketta koska meillä ei vielä ole oleskelulupaa vaimolle. Lain mukaan heidän tulisi rekisteröidä tiedot jo silloin kun on maahan saapunut. Vasta kun keskustelin puhelimitse maistraatin päällikön kanssa niin sain jättää ilmoituslomakkeen. Tosin vastausta en ole saanut...

 


perjantai, 24. syyskuu 2010

Oleskelulupa

24.9 menimme paikallispoliisin ulkomaalaisviranomaisen pakeille. 2 tuskaista tuntia odoteltuamme pääsimme sitten jo toimittamaan hakemukset. Poliisilta saimme lapun joka kertoo oleskeluluvan olevan vireillä. Tällä lapulla vaimo saa oleskella täällä kunnes saa oleskeluluvan (kestänee 6 kk :S).

keskiviikko, 22. syyskuu 2010

Naimisiin meno maistraatissa

22.9 menimme naimisiin maistraatissa muutaman tuttavan läsnä ollessa. Tästä eteenpäin vaikeudet alkoivat kasaantumaan. Ensinnäkin ulkomaalaisvirasto oli suljettu ko. päivänä joten emme voineen jättää oleskelulupa hakemusta.